Karhuveljeni Koda ja muut Metsän Omenat

Haaskalle.

Haaskalle.

 

Joki virtaa.

Joki virtaa.

Rajala järjesti meidät tällä kertaa Suomussalmelle, Martinselkosen eräkeskuksen hoiviin ikuistamaan metsän kuningasta, itse Otsoa. 660 kilometrin bussiajelun jälkeen saavuimme Kainuun seuduille – aivan Venäjän rajan tuntumaan – jossa 25 vuotta karhuekskursioita järjestäneen perheyrityksen isäntä otti etelän vetelät vastaan. Euroopan parhaana nallen bongauspaikkana tunnettu alue ei tuottanut pettymystä, kun kokeneet eräjormat toteuttivat tehtäviään tiputtaen karhuille tutuiksi muodostuneisiin ilmaisiin ruokintapaikkoihin kilokaupalla kalaa, koirien kuivamuonaa ja vehnäleipää.

Koirannaksut valloitettu.

Koirannaksut valloitettu.

Seudun useimmat ruskeakarhut viettävät talviuniaan rajan takana, jossa ihmisten levinneisyys on harvempaa ja olosuhteet ovat täten niille rauhallisempia. Normaalisti erakkoelämää nauttiva Ohto herää normaalisti maaliskuun tienoilla ja palaa usein paikkaan, jossa viihtyy. Aivan kuten mukavuudenhaluinen lajimmekin – nämäkin yksilöt tulevat mielellään paikkoihin, joissa palvelu pelaa kuin täysihoidoissa.

Kun viimein tallustelimme metsäpolkua pitkin lyhyen ajomatkan päässä sijaitsevalla natura-alueella, tunsin sisälläni nousevan innostuksen sykkeen: olen hetken päästä todistamassa villinä elävää Metsän Kuningasta, jota nähdään normaalisti aniharvoin ja jota edelleen kunnioitetaan syvästi. Entisaikaan karhuja pidettiin Suomessa jumalolentoina, ja niiden nimeä varottiin lausumasta, jotta vaaralliselta kohtalolta voitiin välttyä.

Huuto metsässä.

Huuto metsässä.

DSC_0849

DSC_0848

Ilma on Kainuussa putipuhdasta.

Toistakymmentä putkella varustettua henkilöä asteli noin puolitoista kilometriä pituista polkua pitkin, ja piilokojuja oli tällä kertaa kolmessa eri paikassa: yksi alue suolla ja pari paikkaa vanhalla metsällä. Toivoin pääseväni lammen äärelle, mutta ruokintaa ei oltu siellä vielä tänä vuonna aloitettu. Kävellessämme kohti vanhaan metsään sijoitettua isoa kojua, polulla tuli vastaan ensimmäinen ”luonnollisessa ympäristössään” näkemäni karhu, joka oli vieläpä pentu! Emo ei ollut onneksi aivan lähettyvillä, ja pieni nalle juoksenteli parinkymmenen metrin päähän kaatuneen puun taakse piiloon.

Pentu tarkkailemassa.

Pentu tarkkailemassa.

Söpö?

Söpö?

 

Nyt oli joku tulossa.

Nyt oli joku tulossa.

Paikalle saavutessamme, moni karhu oli ennättänyt aloittaa brunssiaan. Kuljimme suoraan sisälle, jossa saatoimme saman tien ottaa paikkamme ja aloittaa kuvaustaipaleen. Saimme hetkeä aiemmin uuden kaluston: Nikon D750 sekä 35mm/f1.8 ja 105mm/f2.8 linssit. Ikäväksemme jouduin toteamaan, että kommunikaatio karhusafarista ei ollut päässyt täyden ymmärryksen lähteille, sillä prime-linssit olivat aivan liian laajoja saadaksemme karhukokemuksestamme kuvauksellisesti tyydyttävän. Tällainen tilaisuus kuitenkin vaatii oikeanlaisen varustuksen, kun lähtökohtana on yrittää saada hyvällä tuurilla ”graalin maljaa”.

 

DSC_0527

DSC_0663

 

DSC_1473

DSC_0826DSC_2142

Niin, karhuja! Mikään puute ei vie pois sitä muistoa, mitä pääsee paikan päällä kokemaan. Harvoin sitä saa tilaisuuden päästä aistimaan tämän suureläimen  olemusta ja käyttäytymistä ilman, että menee katsomaan heitä masentavissa häkeissään. On totta, että karhut ovat pääasiassa erakkoja ja keinotekoinen tapa ruokkia niitä muuttaa merkittävästi niiden elintapoja: jopa niin paljon, että näky oli paikoin hurjantuntuista, kun seitsemäntoista yksilöä vietti parhaimmillaan aikaa samalla pienehköllä alueella. Karhut seurasivat toisiaan paikoin hyvin varautuneesti, ja eritoten muutaman paikalla pyörineen uroksen ilmaannuttua, nappulat liikahtelivat kuin shakkilaudalla. Emot kantoivat huolta lapsistaan, ja molemminpuolinen välittäminen vaikutti inhimillisestikin niin tutulta.

DSC_1954

DSC_1934

DSC_1407

DSC_0442 DSC_2050

Kojussa oli liian miellyttävä istua.

Isossa kojussa oli liian miellyttävää istua.

Iso koju oli miellyttävä rakennus, jossa oli lämmintä ja hyvät kuvauspaikat ja kerrossängyt. Toisena päivänä vaihdoimme metsäiset näyt suomaisemaan, jota hallitsi todellinen lokkikolonnia. Sain itselleni oman väijyntäkopin, ja olo oli kuin tarkka-ampujalla kun sain onnekseni kokeilla, miltä todellinen luontokuvaus tuntuu Sigman 800mm putkella (kiitos Jussi Murtosaaren!). Kopissa oli kuusi aukkoa kolmeen suuntaan. Viereiset kopit peittivät pientä osaa näkyvyydestä, ja pitkällä putkella olisikin ollut fiksuinta olla laitimmaisessa, jotta olisi saanut kuvattua vanhan metsän puoleen lampsivat kaverit.

Lokkeja joutui huvikseen välillä kuvailemaan.

Lokkeja joutui huvikseen välillä kuvailemaan.

Yksin kulkenut muutaman vuoden vanha poikanen oli todennäköisesti huomannut, että suo oli taas täyttynyt ruoasta, sillä se taisi olla jo odottamassa tilaisuuttaan, kun olimme asettautuneet koppeihimme. Tämän jälkeen kesti pitkään ennen kuin suo täyttyi taas muusta kuin lokkien tarpeista. Ehdin jo totuttautua ajatukseen, että suolla olisi huomattavasti hiljaisempaa kuin edellisen päivän metsässä, mutta kyllä karhuja ilmaantui vielä tännekin.

DSC_1286

DSC_2026

DSC_1985

DSC_1895

DSC_2008DSC_2082

DSC_1127

DSC_1030

Ilmiömäisellä hajuaistilla varustettu kansalliseläimemme kohtaaminen on todellinen elämys, ja oli erikoista huomata, kuinka nopeasti sen äärellä olemiseen tottui, jolloin pyrin aina herättämään itseni takaisin siihen todellisuuteen, että tämä varsin hyvin saattaa olla viimeinen kokemus heidän kanssaan. Siispä läpsin itseni takaisin kunnioittavaan tilaan, vaikka mainitsenkin häntä nimellä.

DSC_1186

 

Pian pääsette kuulemaan ensifiiliksiä Nikonin kalustosta, ja tässä tulikin toki muutamia esimerkkikuvia jo alkuun. Pysykää siis kartalla. Muuten: pommittakaa Rajalaa viesteillä, jos haluatte että me Ambassadorit toteutamme lahjomatonta luovuuttamme, jossa juuri sinua kiinnostaviin asioihin päästään perehtymään tarkemmin!

Hyvää!!

Ilkka Peltola

Ilkka on kuvannut 10–vuotiaasta lähtien vanhemmilta käsiinsä saamalla videokameralla ja 15-vuotiaasta asti ottanut hieman taiteellisempia valokuvia. Hän sanoo valokuvauksessa parasta olevan eräänlainen latautuneisuus, jolloin parhaimmassa tapauksessa päätyy niin sanottuun flow-tilaan. Ilkka arvostaa laadukasta ja suunniteltua tarinankerrontaa ja pyrkii vaikuttamaan tuotoksillaan asenteisiin sekä tapoihin. Hän haluaa näyttää, että maailmaa voi muuttaa ja se kaikki alkaa itsestä käsin. Elämässä Ilkan mielestä tavoitteellista on tiedostaa nykyajan haasteet sekä globaalilla että ruohonjuuritasolla. ”Hyvä kuva ja sisältö välittää hienosti hetken tunnelman ja on dynaaminen tai tasapainoinen, kontekstiltaan sellainen mikä herättää tunnetta. Ajaton. Tilanteeseen nähden hyvin mietitty tai vaistonvarainen.”