Lumixilla kuuhun?

Arvostelussa Panasonic Lumixin DMC LX-15 -kompaktikamera!

Luontokuvatehtävää varten meille ambassadoreille jaettiin Lumixin LX-15 kompaktikamerat. Alla kerron hieman kameran ominaisuukisista ja fiiliksistä mitä se itsessäni aiheutti.

 

Yleisfiilis ja käyttökokemuksia

Täytyy tunnustaa, että alkuun olin melko lailla epäileväinen pikku-Lumixin suorituskyvystä. Kamera on kuitenkin sen verran pienempi, kun on tottunut käyttämään isompaa järkkäriä. Hetken aikaa kameraa käytettyäni huomasin kuitenkin, että pienuudessa on myös etunsa. Kamera kulkee mukavasti takintaskussa eikä paina juuri mitään. Suurin haitta pienuudessa oli se, että nappuloita tuntui menevän aina vähintään kolme pohjaan kun yritti jotain painaa 🙂 Kamerassa on kokoisekseen aivan mahtava optiikka ja sen suurin aukko on laajemmassa päässä jopa F1.4, jos kameraa käyttää normaalissa kuvaustilassa. Myös kennon ISO-käyttäytyminen, eli se miten kuva alkaa rakeistumaan sen herkkyyttä kasvattaessa, on kokoisekseen erittäin mukava. ISO1600 arvolla otetut kuvat ovat aivan käyttökelpoista kamaa.

Parin viikon aikana käytin kameraa oravien ja lintujen kuvaamiseen. Oravien kuvaamiseen käytin kameraa normaalissa kuvaustilassa, jossa kuvat olivat niinsanottuja raakakuvia (RAW). Tämä tarkoittaa sitä, ettei kamera ”päättelä” kuvaa, joka mahdollistaa paremman muokkauksen jälkikäteen. Normaalitilassa määrittelin kameran ottamaan niin nopeaa sarjaa kun raakakuvilla oli mahdollista eli 10 kuvaa/s. Oraville tämä nopeus oli enemmän kuin tarpeeksi ja välillä pudotinkin nopeauden kuuteen kuvaan sekunnissa, joka mahdollisti taas hiukan kookkaamman raakakuvan ottamisen. Lintujen kuvaamisessa käytin kameraa kehutussa 4K-burst -tilassa. Tämä mahdollisti jopa 30 kuvaa sekunnissa, joka oli enemämmän kuin tarpeen vilkkaiden pikkulintujen kanssa telmiessä. Miinuksena 4K -tilassa oli kuitenkin se, että optiikka ei enää auennut laajimmilleen eli 24mmm sijasta 4K-tilassa kuvattiin laajimmillaa 35mm:ssä. Ja tämä taas vaikutti siihen, että suurin aukko oli enää F2.8. Suurin miinus, joskin ymmärrettävä sellainen oli se, että 4K -tila tuotti vain JPG-kuvia, joissa ei ollut enää niin paljon varaa jälkiparantelulle.

Käytin tuon kahden viikon aikana myös jonkin verran kameraa videokuvaamiseen. Ja vasta jälkikäteen tajusin, että kamera tuottaa erittäin hyvää videokuvaa ja kameran kennossa oleva 5-akselinen kuvanvakaaja tekee erinomaista työtä.

Kamera on ehdottomasi parhaimmillaan tilanteissa, joissa ei järkkäriä tule kannettua mukana, matkoilla, hengailutilanteissa ja vähemmän totisessa videokuvaamisessa. Myös lähikuvia linnuista ottaessa kamera on aivan loistava. 4K-tila takaa sen, että linnun siivet ovat ainakin, jossain kuvassa hienosti auki. Tällaiseen käyttöön voisin itsekkin Lumixin hankkia.

Parasta

  • Koko (kätevä, kevyt, helppo ottaamukaan)
  • Optiikka (kokoonsa nähden erittäin laadukas ja mahdollistaa monenlaisen kuvaamisen)
  • Kuvausnopeus
  • ISO-käyttäytyminen (pikkukennoiseksi loistava)
  • Video
  • 4K-burst -kuvaustila
  • Helppokäyttöisyys

Välttävää

  • Akun kesto
  • Pieni koko vaikeuttaa välillä käyttöä
  • Tarkennus tietyissä tilanteissa melko hankalaa

Arvosanat (1 -huono ja 5 -erinomainen)

  • Käytettävyys ja tuntuma: 4,  Monipuolinen, paljon toimintoja, helppo käyttää, pienuus välillä hankaloitti
  • Kuvanlaatu: 4, Raakakuvat loistavia, ISO100-1600 erittäin hyvin, 3200-6400 välttävää ja 6400-12800 toivomisen varaa
  • Hämäräkuvaus: 4, Optiikka ja etenkin aukko F1.4 päästää kennolle huomattavan paljon valoa ja sen kun yhdistää suhteellisen hyvään ISO-käyttäytymiseen niin hämärä kuvaus toimii loistavasti jopa liikkuvaankin kohteeseen
  • Liikkuvan kohteen kuvaus: 3, kuvausnopeus loistava, mutta tarkennuksessa välillä toivomisen varaa
  • Helppokäyttöisyys ja ominaisuuksien haltuunotto: 4, Kamerassa paljon toiminnallisuutta, joista vain murto-osaa kerkesin testaamaan, ne mitä testasin olivat helppo käyttöisiä ja toimivia
  • Yhteensopivuus, aplikaatiot, tiedonsiirto: -, tästä osiosta on vaikea antaa arvosanaa kun en näitä kerennyt kokeilemaan. Bluetooth etälaukaisua ja siihen tarkoitettua aplikaatiota olisin halunnut kokeilla, mutta sen kantama oli kuulemma niin lyhyt että jäi sitten kokeilematta.

Yleisarvosana: 4-

 

Lisää saman aihepiirin kuvia löytyy IG:stä : rajala-ambassador ja oos_photography

Huikaisevan kaunista kesää kaikille <3

-Olli