Lumixin plussat ja miinukset

Saimme Rajalalta edellistä tehtäväämme varten käyttöön Panasonicin Lumix DMC-LX15 kamerat. Kamera on ollut minulla viimeisen kuukauden ajan kovassa käytössä , muutenkin kuin tehtävän vuoksi. Ensimmäinen asia mikä kamerassa hätkähdyttää on sen koko: voiko näin pienestä kamerasta olla mihinkään. Kuukauden kameralla leikittyäni voin todeta että voi. Kuvia ottaessa olen käyttänyt suurimmaksi osaksi täysmanuaalia, ja vaikka nappuloiden ja säätöjen etsiminen vaatikin totuttelua, tuli kameran käyttäminen nopeasti melko vaivattomaksi. Kamera on nopeasti kuvausvalmiudessa ja se kulkee jopa housun taskuissa, jolloin se todellakin kulkee mukana aina. Viimeisen kuukauden aikana en montaa kännykkäkuvaa ole joutunut ottamaan kun Lumix on ollut nopeammin saatavilla.

 

Kamera on parhaimmillaan jokapäiväisessä arjessa: mökkireissulla, synttärijuhlissa, missä vaan. Kamera pärjäsi jopa pilkkopimeällä navetan vintillä veljeni häissä. Voisinkin sanoa että kamera on melko pätevä arjen jokapaikan höylä. En sillä tietenkään mitään duunikeikkaa lähtisi tekemään, mutta omia henkilökohtaisia kuvia ikuistaessa se on todella hyvä. Kameralla tulee otettua sellaisia kuvia mitkä normaalisti ottaisi kännykällä, tosin laatu lumixissa on aivan mieletön. RAW-kuvia käsitellessäni kuva taipui vaikka mihin, ja yllätyin miten hyvä piirto kamerassa on.

Yksi kameran parhaista ominaisuuksista on sen suuri valovoima. Leican objektiivi tarjoaa huiman 1.4 aukon valovoiman jolla pärjää todella pimeässä. Tosin zoomatessa aukko pienenee automaattisesti, pitää siis osata käyttää jalkazoomia. Kamerassa on myös älyttömän hyvä videon laatu ja videon kuvantasaus. Videota tulikin kuvattua myöskin todella paljon, myöskin vlogi-ainesta kääntyvän näytön ansiosta. Paras asia kamerassa näiden lisäksi on kuitenkin sen koko: se on todellakin niin pieni että tekosyytä jättää se reissusta ei pysty keksimään.

Ärsyttävää kamerassa oli aika-ajoin seilaava tarkennus. Varsinkin videossa tämä oli häiritsevää. Varsinkin jos etualan kohde oli pieni, seilasi tarkennus aina vahingossa taustaan. Myöskin iso-arvon säätö voisi olla helpommin löydettävissä. Nyt se löytyy kosketusnäytöstä, vaikka kamerassa olisi varmasti ollut tilaa myös oikealle nappulalle. Käyttöliittymä on muutenkin melko sekava ja asetuksia löytyy monen eri nappulan takaa, kun ne voisivat olla vain yhden menun takana.  Kosketusnäyttö vaikeutti muutenkin välillä käyttöä, siihen kun osuu vahingossa herkästi jolloin tarkennuskohta siirtyy kosketettuun kohtaan. Kesti myöskin kauan tajuta että tarkennusaluetta saa pienennettyä, harmi vain että tarkennusalue nollaantuu aina kameran sammuttaessa. Kamera tuntuu aika-ajoin hieman epäloogiselta, mutta onneksi siinä on myöskin niin paljon hyviä ominaisuuksia että käyttöjärjestelmän puutteista pääsee ylitse. Manuaalin lukemisella pääsee pitkälle.

 

Arvosanat asteikolla 1-5:

·      Käytettävyys ja tuntuma: 4 
·      Kuvanlaatu: 5
·      Hämäräkuvaus: 5
·      Liikkuvan kohteen kuvaus: 2
·      Helppokäyttöisyys ja ominaisuuksien haltuun otto: 2
·      Yhteensopivuus, applikaatiot, tiedonsiirto jne.: 2, koitin yhdistää kameraa kännykkääni wi-fin kautta ohjekirja kädessä, tässä kuitenkaan onnistumatta.
Kamera oli jopa niin hyvä, että matkustaessani Lappeenrannassa se kelpasi varkaan kynsiin.  Reissukuvia minulla ei ole täten teille tällä kertaa näyttää, vaikka instagramissa niin lupailinkin. Toivottavasti tämä voro nauttii meidän reissukuvista!
-Astrid