Luvattoman hauska muija

Pysähdyn katsomaan valokuvia, joissa nään tarinan. Pysähdyn lukemaan tarinat, jotka näen valokuvina.

Itse osaan paremmin jälkimmäisen, tarinankerronnan. Tarve valokuvaamiselle on tullut sen myötä, kun olen halunnut vahvistaa tekstejäni visuaalisin ottein. Varmistaa, että lukijalla on edes pieniä mahdollisuuksia ymmärtää teksti niin kuin olen sen alunperin tarkoittanut.

Olen Henriikka ja kirjoitan blogia (kuulosti AA-kerholta). Kirjoitan yleensä blogiartikkelin kuudesti viikossa, ja kuvat tahdittavat tarinoitani. Työskentelen myös viestinnän parissa, minkä vuoksi tuotan sisältöjä myös monien asiakkaiden tarpeisiin. Lähes aina kuvaa seuraa tekstiä tai muuta viestiä.

Haluaisin kuitenkin oppia kääntämään prosessin myös toisinpäin. Ottamaan niin hienoja kuvia, että ne synnyttäisivät uutta; mielikuvia, ajatuksia ja kertomuksia kuvasta. Tällä hetkellä tekniset taitoni eivät ole vielä visuaalisten visioitteni kanssa linjassa ja siksi hain mukaan Rajala Ambassador 2017 -kilpailuun.

Ensimmäinen haastekuva oli potrettikuva. Kuvasin itseni Canonin 70D:lla sellaisena kuin itseni koen: luonnonlapsena (opin välttämään kliseet sitten toivottavasti myöhemmin kisassa). En suotta jälkikäsitellyt ryppyjä otsastani, sillä minusta on hyvä pitää katse avoimena, vaikka se tuottaisikin otsavanoja.

Toinen haastekuva oli luontokuva. Olin viime viikon hostaamassa kansainvälisiä matkabloggaajia Kainuussa ja yhtenä päivänä opettelimme korealaisen, puolalaisen ja perulaisen kanssa yhdessä murtomaahiihdon saloja. Kuva syntyi kesken hiihtoreissun kaulassa kulkeneella Nikonin lainajärkkärillä.

Kolmantena haasteena oli leikkiä valoilla ja varjoilla. Voin paljastaa, että yritin nivoa kaikki kolme haastekuvaa metsä-teeman alle, mutta valon löytäminen metsässä osoittautui liian vaativaksi tehtäväksi tammikuisessa Suomessa. Siksi tallensin samaisella Canonilla aamuauringon ja Hernesaaren rakennusten mereen heittämät varjot. Ja arvatkaa mistä kuvasin? Liikkuvasta hissistä, hah.

Tämä kirjoitus sai minut vaikuttamaan epämääräisen syvälliseltä, hivenen kuivalta. Jos pääsen jatkoon, lupaan olla luvattoman hauska.

-Henriikka

Henriikka Simojoki

Henriikka on omien sanojensa mukaan väsymätön projekti-ihminen ja armoton fiilistelijä Helsingistä. Hän on 26 –vuotias, jonka kiinnostuksen kohteita ovat taide ja matkustelu. Henriikan päivät kuluvat sosiaalisen ja digitaalisen median parissa. Henriikka työskentelee viestintäkonsulttina, jonka lisäksi hän pitää Aamukahvilla –blogia. Blogissaan hän käsittelee muun muassa kulttuuria, tyyliä, urheilua ja yllättäviä seikkailuja.