Omat vahvuusalueni valokuvauksen saralla

Meitä jäljellä olevia Ambassadoreja pyydettiin kertomaan omista vahvuusalueista valokuvauksen saralla.

Pakko alkuun sanoa, että vaikka kuinka paljon saisinkin positiivista palautetta, niin siltikin tuntuu hieman vieraalta puhua omista vahvuuksistani. Oma heikko kohtani onkin siis itseluottomuksen puute mitä valokuvaukseen ja omien kuvien esittelyyn tulee. Aina tuntuu, että jotain olis voinut tehdä paremmin 🙂 . No joo… mennään niihin vahvuusalueisiin joka tapauksessa.

Olen pohjimmiltani maisemakuvaaja, vaikka kisan aikana olenkin löytänyt itsestäni lukuisia uusia ulottuvuuksia. Maisemakuvista tykkään siksi, koska se fiilis jonka saan, kun kuvalle tallentuu hetki sellaisena, kun sen koin, on huikaiseva. Koen että olen parhaimmillani nimenomaan tuossa. Luonto kun on ja pysyy. Sinne voi aina palata ja kuvaa suunnitella etukäteen jo pitkälle. Olen luonteeltani sellanen kikkailija ja suunnittelija, joten teknisen toteutuksen suunnittelu sopii minulle kuin nenä päähän.

Eniten fiiliksiä saan luonnosta ja kauniista maisemista ja niiden onnistuneesta kuvaamisesta. Usein tuo vaatii järkälemäistä periksiantamattomuutta ja siitä päästäänkin toiseen vahvuusalueeseeni. En koe olevani mitenkään erityisen lehmänhermoinen kaveri, mutta mitä valokuvaukseen tulee, niin samaan paikkaan mennään heittämällä kymmenen kertaa (eikä todellakaan päiväsaikaan), jotta kennolle jää se haettu kuva 🙂 . Toki jotkut lempiruudut saattaa saada lennostakin räpsäsemällä, mutta näistä kuvista en ehkä kuitenkaan revi niitä suurimpia fiiliksiä.

Kolmas vahvuusalueeni on ehkä luovuus. Siitä on melko vaikea puhua, mutta tuntuu, että ideoita kyllä kokoajan riittäisi. Joskus ne ideat menevät suurimmalta osalta täysin ohi, mutta kyllä niitä timanttejakin on matkan varrelle mahtunut. Varsinkin yökuvauksessa luovuus korostuu, kun paikan päällä ei näe kerta kaikkiaan nenäänsä pidemmälle. Luovuus tulee esiin myös jälkikäsittelyssä.

Alla muutamia lempikuviani, joiden eteen on itketty verta, ravattu edestakaisin jalusta heiluen, säntäilty pimeässä pää puihin kolisten, nuokuttu ratissa pitkän kuvaussessarin päätteeksi ja istuttu koneella selkä huutaen hoosiannaa. Mahtuu mukaan yksi lennosta napattu kuvakin, josta erityisesti tykkään. Kuvissa myös pientä tarinaa siitä, mitä kuvan ottaminen vaati:

Luontokuvatehtävän aikaan pentuja jallitettiin Malmisen Mikon kanssa yötäpäivää. Tämän kuvan ottaminen edellytti valehtelematta 48h sinnikästä jallittamista.

Tähän kuvaan lähdin ottamaan linnunratapanoraamaa. Reposet tulivat boonuksena 🙂 . Heräsin klo 02:00, ajoin ylläksen hissin juurelle, laitoin sukset jalkaan ja hiihdin otsalampun valossa -15 asteen pakkasessa Kellostapulin päälle. Ei lämpimin muistoni 🙂 .

Tätä kuvaa varten etualan maisema otettiin vähän ennen kun tuli totaalisen pimeä. Sen jälkeen siirryin puun toiselle puolelle ja otin 85mm linssillä 16 kpl 2min valotukseltaan olevia kuvia, joista kasasin taivaan.

Tätä kuvaa varten ajettiin 300km lenkki autolla Italiassa. Paikalle saavuttua keli oli superharmaa. Odoteltiin kaksi tuntia ja kannatti odottaa 🙂 .

Tätä kuvaa varten odotettiin kaksi tuntia etualan kuvan ja taivas kuvan välissä… mutta visio oli selvä ja se oli pakko toteuttaa…

Tämän kuva tuli aika helpolla, joskin piti ottaa ehkä 15 ruutua, jotta reposen sai törröttämään kodan piipusta…

Tämä kuva tuli otettua aika lennosta. Joskin vaimo oksensi merisairaana vieressä ja lievästi sanottuna hävetti kaivaa kamera repusta ja jättää vaimo roikkumaan veneen laidan yli.

Tämän kuvan ottaminen vaati aika nopeaa lähtöä kotoa kun tajusin usvatilanteen. Muuten tämä tuli aika helpolla vaikka pitikin herätä jo puoli viiden aikaan.

 

Semmonen juttu tällä kertaa. Hyvää syksyä kaikille ja käykäähän ruskaa kuvaamassa 🙂 .

 

Jollette ole käyneet äänestämässä  niin käykää kiireen vilkkaan. Nyt on kyseessä elintärkeä äänestys, jotta oikeat finalistit saadaan valittua 🙂 .

Kiitos ja kuulemiin. Toivottavasti törmätään!

Olli

www.instagram.com/oos_photography

www.facebook.com/oosphotography