Tuttua ja tuntematonta

Tuttua ja tuntematonta

Edellisen postaukseni jälkeen saattoi jäädä fiilis, että elämä on ollut kovin synkkää. Sitäkin, mutta tottakai mukaan on mahtunut myös paljon iloa ja naurua, kovalla äänellä ja isosti.

Mulle tuli heti mieleen yksi kuva lapsuudestani, kun sain toisen tehtävänannon selville. Alla oleva kuva kertoo naurusta kaiken oleellisen :). Halusin löytää samaa fiilistä tehtävääni.

NAURU

Aluksi mietin millaisen taustan haluaisin kuvalle ja missä ottaisin sen. Tajusin kuitenkin, ettei nauruun tarvita mitään erikoisia kommervenkkejä vaan pääasia on, että kuvasta välittyy oikea tunne ja lapsissa se on helpoiten nähtävissä. Kuvauskohteeksi pääsi tyttäreni ( tai no hänen mielestään varmaan joutui ) ja hänen ystävänsä. Pyysin tyttöjä olemaan omia itsejään ja höpisemään niitä näitä. Ei ole omena kauas puusta pudonnut ;).

Kuva otettu Canon EOS 6D:llä ja objektiiviksi valitsin Sigman 50mm. Halusin tyttöjen olevan kuvan keskipisteenä ja taustalla ei tosiaan ollut niin väliä, joten se saikin jäädä sumeaksi. Kameran asetukset olivat f/1.4, 1/200 ja ISO 100. Laitoin myös kameran jalustalle, koska tiesin tyttöjen liikkuvan ja halusin minimoida käsivaralta kuvaamisesta johtuvan tärinä. Lisäsin kuvaan hieman valoa ja kontrastia, mutta muuten en editoinut kuvaa, sillä mielestäni se ei ollut tarpeen.

PITKÄ VALOTUSAIKA

Pieni hiki nousi pintaan, kun luin toisen tehtävän aiheen. En ole koskaan ottanut kuvia pitkällä valotusajalla ja toimintona se oli mulle ihan uusi juttu. Kävin googlailemassa ideoita, ohjeita sekä katsoin vaikka kuinka monta tutorial -videota aiheesta. Tiesin kuitenkin alusta lähtien, etten halunnut kuvata liikkuvia autoja tai merta vaan tehdä jotain mikä liittyi elämääni. Katsoessani Evan Sharboneaun YouTube -videota huomasin siellä tosi vaikuttavan kuvan, jossa nainen istui matalalla tuolilla ja hänen takanaan oli vahva tähtisade. Halusin toteuttaa samankaltaisen kuva omalla tyylilläni.

Mallina toimi jälleen kerran tyttäreni ja teemana yhteinen rakas harrastus, koripallo. Ideana oli, että hän seisoisi paikoillaan ja hänen ympärillään olisi samantyylinen tähtisade. Arvatkaa oliko meillä tähtisädetikkuja? Laitoin paikalliseen Facebook-ryhmään kyselyn olisiko kenelläkään laatikon pohjalla tikkuja jäljellä ja sain kuin sainkin kolmesta eri osoitteesta niitä lisää – kaupoissa kun niitä ei tähän aikaan vuodesta enää myydä.

Päätavoitteenani oli saada pelaaja näkyviin, pelinumero kirjoitettua hänen viereensä sekä toiselle puolelle tähtisade. Ensin otin kuvia kellarissa, jonka jälkeen siirryimme ulos mutta loppuen lopuksi päädyimme olohuoneeseen. Siirsin kaikki huonekalut pois ja show oli valmis alkamaan.

 Laitoin kameran ( Samsung NX3000)  taas jalustalle ja asetuksiksi f/10, ISO 100 ja suljinajaksi 10 sekuntia. Laitoin myös ajastimen päälle, jotta sain sytytettyä tähtisädetikun ja mentyä tyttäreni viereen. Kun suljin aukeni tein ensin taskulampulla numeron kahdeksan, jonka jälkeen laitoin sen kiinni. En halunnut lampun valoa muuhun kuvaan. Sen jälkeen menin toiselle puolelle ja piirtelin viivoja tähtisädetikulla. Tekevälle sattuu ja yksi kipinä lensikin maahan niin, että lattiaan tuli reikä eikä ollut maailman paras idea yrittää sammuttaa sitä varpaalla.

Kuvanmuokkausvaiheessa huomasin pelaajan jääneen tosi tummaksi ja se oikeastaan sopi kuvan henkeen paremmin kuin hyvin. Halusin kuitenkin saada koripallon näkyviin ja lisäsin siihen kirkkautta Photoscape kuvanmuokkausohjelmassa. Efekti oli ihan superhieno, sillä näyttää siltä kuin koripallo hohtaisi. Tummensin myös kuvaa, jotta sain siihen hieman dramaattisuutta mukaan.

Olipa kiva käydä mukavuusalueen ulkopuolella, saada omia visioita toteutettua ja oppia uutta!