Uusi oravakuiskaaja?

PANASONIC LUMIX DMC LX-15 testissä.

Meillä Rajalan Ambassadoreilla oli käytössä noin kuukauden päivät Panasonicin LUMIX DMC-LX15– kompaktikamerat. En muista milloin viimeksi olisin käyttänyt kooltaan noin pientä kameraa enkä aluksi ollut varma mitä ajatella. Jotenkin mieleeni tuli oma taskukamera vuodelta 2005, jossa kuvanlaatu ei ollut maailman parhain. Tosin teknologia on muuttunut vuosien varrella ja yllätyinkin positiivisesti LUMIXin käytettävyydestä sekä kuvien laadusta. Kävimme Seurasaaressa kuvaamassa oravia sekä lintuja Konsta Punkan opastuksella. Voin heti tähän alkuun paljastaa, ettei musta ainakaan ole tulossa uutta oravakuiskaajaa ;).

 

      Yleisfiilis ja kuvauskokemus

 Kamera oli helppo ottaa käyttöön ja toiminnot olivat suhteellisen samanlaiset kuin järkkärissä, mikä oli kiva yllätys. LUMIX kulki vaivatta mukana käsilaukussa ja etenkin lomalla se oli superkätevä. Kuvaaminen onnistui helposti ja kosketusnäytöltä sai näpsäkästi valita tarkennuspisteen, joka auttoi itse kuvaamista huomattavasti. Myös videokuvaaminen, jonka sai käyntiin vain yhdellä napin painalluksella, oli tehty helpoksi. Kääntyvän näytön avulla pystyi videokuvaamaan myös maantasossa olemalla kyykyssä tai polvillaan.

     Minkälaisissa tilanteissa kamera on parhaimmillaan?

Ehdottomasti  kuvatessa ihmisiä tai lähikuvia. Suuren valovoiman ansiosta varsinkin yksityiskohtien kuvaaminen oli helppoa. Parhaimmat kuvat ovat mielestäni otettu niin, että kuvassa on selkeä pääkohde ja tausta on epätarkka. Tämänlainen kuvaaminen luonnistui LUMIXilta paremmin kuin hyvin. Myös lyhyissä videopätkissä kamera oli erinomainen. En voi uskoa kuinka hyvälaatuista materiaalia kamera sai aikaan.

  Minkälaisissa tilanteissa voisit kuvitella itse tarvitsevasi kyseistä laitteistoa ja sen ominaisuuksia?

 Voisin kuvitella ottavani kamerani mukaan joka paikkaan. Kokonsa puolesta se mahtuu taskuun ja on helppo kaivaa esiin tilanteessa kuin tilanteessa. LUMIX on myös parasta matkaseuraa, jolla saa ikuistettua tärkeät hetket. Toisaalta kamera kulkee näppärästi arjessa mukana ja välillä onkin mukava napata arkisista hetkistä kuvia tai videota.

     Parasta

Parasta oli ehdottomasti videokuvaus sekä lähikuvat.

     Välttävää

4K-toiminnon tallennus oli mielestäni haastavaa. Kuvia ei voinut selata koneella vaan onnistuneet otokset piti ensin tallentaa kuviksi kameraan, jonka jälkeen ne pystyi laittamaan koneelle.

 

  •      Käytettävyys ja tuntuma , 5 – kompaktin kokoinen ja sopi just eikä melkein käteen
  •       Kuvanlaatu , 4 – kuvanlaatu oli suhteellisen hyvä, 4K -toiminnon kuvat jäivät hieman epätarkoiksi
  •      Hämäräkuvaus, 4 – pieni aukko ( f1.4 ) oli suuri apu hämäräkuvauksessa
  •      Liikkuvan kohteen kuvaus, 3 – edellisen kuvan tallennuksessa meni liian kauan eikä kamera ehtinyt seuraavan liikkuvan kohteen mukaan. Kuvanlaadussa voisi olla parantamisen varaa.
  •      Helppokäyttöisyys ja ominaisuuksien haltuun otto, 4 – helppo ottaa käyttöön, mutta joitain ominaisuuksia sai etsiä monien ruutujen takaa. Yllättävän monipuolinen pieneksi kameraksi.
  •      Yhteensopivuus, applikaatiot, tiedonsiirto jne. , 4 – 4k kuvan tallennus oli hankalaa. Otetut kuvat piti valita kameran ruudulla, jonka jälkeen tallentaa kuvaksi. Kuvia ei voinut poistaa koneen kautta vaan piti tehdä erikseen kameran ruudulla.

Voit käydä katsomassa kaikkien Ambassadorien kuvia Instagramin puolella.

RAJALA AMBASSADOR